Etusivu Keikat Videoita Yhteystiedot

Ruutanan Oluthuone, Kangasala pe 30.11.2012

Noniin,

Oluthuoneella oli pikkujoulut ja sinne tarvittiin bändi. Varoitusaika oli kovin lyhyt ja tästä johtuen mentiinkin pitkästä aikaa triona allekirjoittaneen soitellessa bassoa. Raikkua ja Reinoja ei siis tällä kertaa nähty. Ohjelmistossa oli luonnollisesti "muutama" kappale joita en ollut koskaan vielä bassolla soittanutkaan.

Roudaussää oli kyllä kaikkien aikojen hirvein. Pakkasta ja vaakasuoraa lumisadetta. Ja liukasta. Kevytperäkärryssä luonnollisesti oli kovettuneet kesärenkaat. Kotimatkalla kärry kulkikin iloisessa sivuluisussa varovaisesta ajamisesta huolimatta. Ehkä me vielä joskus saadaan sellainen treenis jonne voi ajaa auton suoraan sisään, tai sitten voimme ulkoistaa koko homman roudareille.

Tulevaisuutta suunniteltiin myös ruokapöydässä roudauksen jälkeen. Siihen tulevaan raideriin pitää sisällyttää jokaiselle oma sinappipullo ja ketsuppipullo - muuten tulee tappelu kun yritetään niitä yhtä aikaa laittaa makkaraperunoiden päälle... vanhastaanhan siellä oli ne siniset Mynthonit.

Näillä harrastekeikoilla käydessä pääsee hyvin harvoin sanomaan että hankkii ruokaa kotiin. Hyvä kun saa bensarahat pois, treeniksen vuokrasta puhumattakaan. Mutta tällä kertaa, pikkujoulut kun oli, oli Oluthuoneella kinkkuarvonta. Pitihän siihen osallistua ja nyt kinkku odottelee kotona pakkasessa kinkunpaistoyötä.

Loppuun taas kiitoksia paikalla olleelle yleisölle, oli jälleen kerran hienoa katsella kun porukka intoutuu tanssimaan oikein kunnolla. Myöskin sitä jatsia, jota toivottiin. Pitihän sitä Antin päivän myrskyn kunniaksi veivata pitkästä aikaa JazzFunk.

- Jyrki


Trainwreck at Ruutana Rock 2014