Etusivu Keikat Videoita Yhteystiedot

Ravintola Villihanhi, Lempäälä, 27. 4. 2012

Hojo hojo.

Vapun alla oltiin keikalla Lempäälän Villihanhessa. Edellisen Lempäälän reissun yhteydessä, naapurikuppilassa olleen keikan alkua odotellessa käytiin Hanhessa vakoiluretkellä joten paikka ei ollut ihan ennalta tuntematon. Silti paikalle saavuttuamme yllätys oli positiivinen -- YES, tosi iso lava! Nyt oli hyvin tilaa temmeltää.

Kamat pystyyn vanhalla rutiinilla. Aluksi mietittiin että mikitettäiskö kaikki kitaroita myöten PA:han, mutta tila oli sen verran armelias että saatiin suunnattua kaapit siten ettei kitaroiden mikitykseen ollut tarvetta. Marsut vaan yhdelletoista, niin hyvin tuuttasi ja kuului joka paikkaan.

Tsekin jälkeen käytiin tutkimusretkellä naapuribaarissa (pub Frendit), kun sielläkin oli keikkailta. Nähtiin tuttuja ja seurattiin hetki lämppärinä olleen trubaduurin esitystä. Olipahan ainakin persoonallinen esitys :)

Omaa keikkaamme oli saapunut seuraamaan iloinen retkue tuttavia, joten meno ja meininki oli kohdallaan jo setin alusta. Hieno fiilis soittaa! Kiitokset vaan tovereille, hienoa kun tulitte paikalle. Setit vedettiin läpi ilman mitään isompia skröböjä, hyvin meni!

Katsotaanpa jos saataisiin vielä jokunen kuva nähtäville.

T:Juha