No niin, tiedossa keikka Ruutanan Oluthuoneella lauantaina. Julisteet päivämäärineen toimitettu hyvissä ajoin fyysisesti ja Facebookiin. Mikä voisi mennä pieleen ? No, Kangasalan sanomissa oli tiettävästi ollut ilmoitus että keikka olisi perjantaina. Jep jep, Spinal Tap, long time no see. Ja olihan kuulopuheiden mukaan perjantaina käynyt porukkaa kyselemässä että missäs se bändi on... Tauolla eräänkin fanin (kai tässä vaiheessa voi jo puhua faneista kun meidät muistettiin kahden vuoden takaa ?) kanssa jutellessa selvisi, että kovasti oltaisiin oltu perjantaina tulossa mutta jäi harmittamaan kun ei päässyt. Onneksi puskaradio oli osittain paikannut tilannetta, ja yleisöä oli lopulta varsin mukavasti.
Hieman Spinal Tap -linjaa jatkaen; nupit eivät osoittaneet yhtätoista. Eivät edes kymppiä.
Muutenhan keikka meni ilman mainittavampia yllätyksiä. Mitä nyt ihanan söpö laulajakitaristin ketku meinasi viedä kaiken huomion täysin siinä onnistumatta :) Lisää tällaisia keikkoja siis. Roppa poikkesi vierailevana tähtenä vetämässä Roadrunnerin ja Pekka I Will Stayn.
Kalustotappiota tuli hajonneen monitorikaiuttimen jakin verran. Väärään paikkaan se jakki on kyllä tehtaalla laitetukin. Asiaa kompensoinee kyllä se AC/DC:tä toivottaessa ja soitettaessa basistin sukkanauhan -- eikun basson kielen alle tungettu seteliraha.
Kuvia ei tältä keikalta sitten taida olla yhtään. Meillä siis. No, kyllä te tiedätte miltä Ruutanan Oluthuoneella näyttää. Meistä taitaakin sitten olla jonkinmoinen sarja kuvia jossain :)
- Jyrki
Meinasipa muuten vallan unohtua - nyt on rumpumattoakin varten sidontavälineet. Vastahan tässä on neljä vuotta menty milloin minkäkinlaisella patentilla.