Bändi palasi toistamiseen juurilleen Kangasalan Ihariin, josta kaikki alkoi keikkailun suhteen silloin neljä vuotta sitten. Reissussa oli re-union -henkeä, koska tällä kertaa bassoa soitti alkuperäinen basistimme Antti. Jyrki kun oli harhailemassa jossakin päin Lappia, niin eipä tarvinnut pitkään miettiä kuka pyydetään paikkaamaan. Reenasimme Antin kanssa kotonani kahdestaan yhden kerran keikkaa varten ja sitten vain suoraan tuleen. Hyvin Antti biisit muisti ja nappasi uutuuksina tulleetkin hallintaan kiitettävästi.
Reissun logistiset kuviot ja kamojen pystyttely poikkesivatkin paljon totutusta, johtuen juuri Jyrkin poissaolosta. Mika vei paikalle jo ennalta osan kamoja ja loput survottiin keikkapäivänä henkilöautoihimme. Kamojen pystyttämisestä vastasi allekirjoittanut. Onneksi tätä oltiin harjoiteltu etukäteen ja kaikki toimi sen jälkeen kun tajusin että subbarikin tarvitsee virtajohdon. Ei siinä tainnut mennä kuin viisi minuuttia ihmetellessä.
Paikalla oli kahdelta edelliseltä kerralta (2009, 2010) tuttu porukka. Setin alettua, lavan edestä siirtyi nopeasti muutama pöytä pois, ja tanssitilaa tuli hetkessä. Tällä kertaa ei siis nähty spontaaneja bändin sekaan syöksymisiä kesken jorailun. Oli taas tosi kivaa soittaa ja setti meni hienosti. Lopun kruunasi taas se kun Mika alkoi paukuttaa totutun yllättävästi Levottoman Tuhkimon komppia. Minä siinä sitten hetken että eihän tämä käy, Jyrkihän tämän laulaa ja enkä minä osaa tähän edes sanoja. Mika siihen että "anna mennä vaan!" Niinpä Tuhkimo sai varsin poikkeukselliset lyriikat tällä kertaa, joissa mm. ihmeteltiin syytä Jyrkin poissaoloon ja toivottiin Jykää materialisoitumaan välittömästi paikalle pelastamaan tilanne. No, kaikilla tuntui olevan kovin hauskaa ja vielä hauskemmaksi meni tätä loppusekoilua seuratessa.
Huonolaatuisessa kännykkäkuvassa näkyy kun Anttia taitaa vähän jännittää ennen keikkaa.
t. Juha