Bändin historian tähän asti lyhyin ”keikka” soitettiin Jack the Roosterin ”Kukkona Tunkiolla 2013” bändikilpailun karsintaerässä. Valitsimme 15 min / 3 kappaletta settiimme parhaaksi katsomamme omat kappaleet – eikä valinnat kovasti pieleen menneet, tuomariston kommenteissa kiiteltiin biisien musiikillista sisältöä.
Otettiin pientä riskiä ja kokeiltiin miten toimii kun ”Is it Gone” kappaleemme introksi soitetaan akustisia kitaroita - Juha ja Mika, Jyrkin säestäessä bassolla – kyllähän se pelasi ja soittimien lennossa vaihdot kesken kappaleen onnistuivat ilman ylimääräistä kohellusta.
Oli jopa hieman outoa soittaa ja laulaa kun omiin korviin kaikki tuli niin siististi ja steriilisti monitoreista. Kun tässä ollaan aiemmin totuttu lähinnä siihen että lavasoundia varten juuri mitään ei mikitetä vaan kaikki tulee omiin korviin suoraan ko. Mölytoosasta.
Vaikka jatkoon ei menty, ei jäänyt harmittamaan. Hyvät iltamat joka tapauksessa ja palautekin oli pääosin positiivista. Katsokaapa videosta.
t. Juha
Kukkona Tunkiolla 2013 / tuomariston kommentit