Viialan kiertueemme sai jatkoa. Nyt on kierretty kaksi kolmesta paikallisesta ravitsemusliikkeestä.
Tällä keikalla pääsimmekin kokemaan monia juttuja ensimmäistä
kertaa. Pääsimme kaikki ensimmäistä kertaa lavalle. Edellisellä
keikallahan vain Mika kannuineen mahtui sinne. Meillä oli ihkaoikea
backstage. Lisäksi saimme Aholan Jyrkin miksaajaksi. Eräänlaisena
huipentumana voisi pitää sitäkin, että ensimmäistä kertaa keikallemme
oli liput, kuten kuvasta näkyy :-)
Tunnelmaa riitti niin lavalla kuin lavan edessäkin - kävipä osa
yleisöstä lavallakin kääntymässä. Ehkä siellä sitten oli parempi
tunnelma. Joka tapauksessa - kiitokset yleisölle. Samoin baarin
henkilökunnalle, ensi kerralla muistamme laittaa raideriin askin
sinisiä Mynthoneita. Lisäksi kiitokset vapaaehtoisille roudareille
ja Auralle valokuvista. Näihin hämyisiin tunnelmiin päätellen,
Jyrki.