"Miten voi janottaa vaikka on koko yön juonut ?" - roudaajien mielentila seuraavana päivänä.
Jo perinteeksi muodostunut pikkujoulukeikka Railossa alkoi ihan hilpeissä tunnelmissa. Roudausmatka kerrankin järkevä ja kevyellä kalustolla mentiin. Ja nähtiinpä pitkästä aikaa Anttiakin. Siinähän aika sitten rattoisasti kamojen kasaamisen jälkeen vierähtikin jutellessa. Valitettavasti Antti ei voinut jäädä keikkaa katsomaan, joten sound check -kappale "Down at the Doctors" tuli omistettua Antille.
No, keikka alkaa, joten äijät lavalle tonttujen ja jouluvalojen sekaan. Uutta ohjelmistoa olikin mukava esittää ensimmäistä kertaa ja vallan hyvinhän se tuntui kulkevan. Paikalla oleva yleisö oli todella hyvin menossa mukana, kiitos siitä. Bonuksena allekirjoittanutkin pääsi leikkimään kitarasankaria. "Nekalan Eppu Normaali" kun otti ja esitti teoksen Poliisi pamputtaa taas.
Soitto jatkuikin sitten sen verran myöhään että päätimme sovinnolla hoitaa roudaamisen seuraavana päivänä. Ja ainakin kaluston rock-uskottavuus otti taas askelen eteenpäin uusien kolhujen muodossa, kuten seuraavissa treeneissä huomattiin.
- Jyrki