Terveppä terve!
Tällä kertaa karavaani suuntasi orkesterin näkövinkkelistä villiin länteen, eli Mouhijärvelle. Kyseessä Otamus MC’n ajokauden päättäjäisjuhlat. Paikalle löydettiin säkkipimeässä syysillassa navigaattorin opastuksella, taisipa laite hieman sekoilla matkalla ja ehdotteli kaikkia ihme kinttupolkuja. Selvisi sitten että asetus ”lyhin reitti” ei välttämättä ole ihan paras käytännön kannalta.
Paikalle päästämme totesimme että onpa hienot kerhotilat, ja bändille tosi hyvin tilaa asetella setti kasaan. Sinäpä sitten kamat valmiiksi ja pikainen tsekki. Huomattiin että kitaraa tulee PA:sta vain vasemmasta kanavasta. Syy jäi epäselväksi, mutta koska varsinaiset kitarakamat olivat toisella puolella lavaa, niin pistettiin vaan Marshalliin sen verran lisää löylyä että siitä kuului suoraan hyvin myös oikealle puolelle.
Ennen keikkaa saatiin toki virvoketta ja maistuvaa ruokaa – kiitoksia! Ja kappaletoiveita alkoi myös satelemaan. Eihän siinä mitään, toiveita soitetaan toki jos ne vain osataan, mutta aika usein joutuu puskista tulleisiin toiveisiin vastaamaan että nou can do.. kun saisi nämä toiveet vaikka pari viikkoa ennen keikkaa :) Mutta oli toki eräs kappale, brittiläisen Heavy Metalin kulmakivi, jota vaatimalla vaadittiin aina uudestaan.. no.. se taidettiin esittää 5 kertaa vai mitenhän se oli.
Soitto meni ihan ok, ja kaikilla vaikutti olevan hauskaa – hyvät juhlat! Katotaanpa mitä seuraavaksi..!
T. Juha