Etusivu Keikat Videoita Yhteystiedot

9.4.2016 Bar Lato, Tampere, JARI NIEMINEN PROJECT

Morjesta vaan!

Takana varsin spesiaali keikka. Parin viime kuukauden aikana hyvään iskuun hiottu setti Jari Niemisen (mm. Mustat Enkelit) loihtimasta materiaalista sai ensiesityksensä.

Kuinka tällaiseen päädyttiin? No, Jarin pöytälaatikko tursui aikojen saatossa tekemiään kappaleita joita halusi alkaa työstämään kanssamme. Otti sitten yhteyttä ja pyysi mukaan talkoisiin. Eihän siinä mitään! Sorvi kuumaksi ja hommiin!

Nyt esitettiin kahdeksan kappaleen setti, lämppäribändin roolissa Kätilö Mäkisen keikalla.

Areenana Bar Lato Haukiluomassa Tampereella. Paikalle saavuttiin sound check'iin n. klo 18. Jee jee, ensimmäinen havainto; PA on TAKUULLA riittävä, aivan hillittömät kajaritornit pienehkössä pubissa :) Monitoreita lavan edessä mitä siihen vaan mitenkään sopii jne. Tsekki meni pikaisesti ja ilman ongelmia, äänentoistosta vastaavilla oli homma hyppysissä eikä mitään tarvinnut alkaa vatkaamaan sen kummemmin.

Keikkasetti alkoi siinä vähän kymmenen jälkeen. Baari ehkä noin puolillaan, mutta heti kävi selväksi että homma toimii ja yleisö tuntuu diggaavan! Aika äkkiä se puolisen tuntia tuntia siinä hurahti. Tätä tarvitsee lisää!!

Keikan jälkeen saatiin melkoisen hyvää palautetta joten ei tässä ihan hukkateillä taideta olla. Biisit ovat loistavia, soitto toimii, laulu kulkee jne..

Lava oli ehkä pikkuisen sieltä ahtaammasta päästä, samoin takahuone, mutta mitäs tuosta.. takahuoneen puolella mm. kävi selväksi pääesiintyjän kokoonpanon luonne.. jos kaverit ovat tunteneet toisensa suunnilleen vaahtosammuttimien kokoisista, sieltä jostain vuosikymmenien takaa, juttua tulee aika vapautuneesti :D

Katsottiin sitten vielä Kätilö Mäkisen setistä jokunen kappale ennen kuin matkaan kotiin päin, no, ei voi muuta sanoa kuin että TOIMII ja hyvin!

Kuvia Facessa!

t. Juha