Etusivu Keikat Videoita Yhteystiedot

Kulttuuriravintola Railo, 8.12.2012

Noniin että tuota.

Pumppumme vietti pikkujoulujaan, mitenkäs muuten kuin keikalla, Railossa joka sijaitsee äärimmäisen lyhyen matkan päässä treenikämpästämme. Alkuillasta, pitkäkestoisen roudailun sijaan pystyimme siis keskittymään oleelliseen eli tunnelman nostatukseen kämpällämme ennen kuin otimme pannut kantoon ja siirryimme pystyttämään kamoja stagelle. Ja hilpeää oli, toisin kuin ehkä kuvista voisi päätellä.

Keikan alussa väkeä oli paikalla vielä vähänlaisesti, mutta siitä se tilanne korjaantui sitten pikku hiljaa ja lopussa olikin oikein hyvä meno päällä. Väki tuntui tykkäävän kuulemastaan ja näkemästään. Soittoteknisesti anti ei tällä kertaa ehkä ollut ihan sitä parhainta priimaa (miksiköhän), mutta mitäs tuosta, nyt oltiin juhlamielellä liikkeellä.

Ja tokihan joulupukkikin vieraili. Ja pieni tietovisakin yleisölle järjestettiin. Palkinto olikin sitten aivan mahtava. Toivottavasti onnellinen voittaja nauttii kuulemastaan. Mikä se palkinto oli, sitä voi arvailla vaikka tämän nettisivuston etusivulta.

Kaiken kaikkiaan hyvät kemut! Tällaisia lisää.

Tähän taisi päättyä vuoden 2012 keikkaputki. Jatkoa seuraa sitten heti tammikuussa Hervannassa.

T:Juha