Noniin, taas käytiin Liekissä, hieman nopeammalla aikataululla kuin olisin keikkaa varaillessa uskonut. Mikäs siinä, tutuilla kuvioilla mentiin. Ja tälläkin kertaa Kirkastusjuhlien aattona.
Kulkupeli oli tosin tällä kertaa ennen kokeilematon. Kiitos vain
Veskulle kärryn lainasta.
Kamat mahtuivat kyytiin ihan mukavasti kuten soittajatkin, kun triona mentiin. Lisäksi yleisö sai ylimääräisen ohjelmanumeron nimeltä "Jyrki peruuttaa peräkärryä".
Keikka, ja meikäläisen uuden silmäterän tulikaste, meni ihan
tavalliseen tapaan. Koskaan vain ei ole aiemmin näin kuuma
soittaessa tullut. Paikalla oli myös tuttuja, Ruutanarockin
monitorimiksaajamme, joka osallistui talkoisiin mikserin
säätelyssä. Ihan kiva välillä saada korvat yleisön puolellekin,
lavalta miksailu kun on vähän sellaista toivotaan toivotaan hommaa.
Eipä muuta tällä kertaa, seuraavaa keikkaa odotellessa.
- Jyrki