No niin...
Jo toinen perinteinen Iharin Myllytorpan keikka vedetty. Johan tätä perinteiseksi voi sanoa, sillän vuosi sittenhän täällä aloiteltiin. Samalla Chevy Vanilla kuin viimeksikin roudattiin kamat ja rokkarit paikan päälle. Antin vesilätäkkö oli vanhalla paikallaan, mutta onneksi ei tarvinnut tänä vuonna seisoa siinä. Säätilan puolestakin oli erittäin hyvä, että soitettiin tällä kertaa sisällä. Ulkona olisivat sormet kohmettuneet.
Tällä kertaa emme soitelleet settilistaa suoraan läpi, vaan hieman vaihtelimme kappaleiden paikkoja. Tämähän osoittautuikin ihan hyväksi ratkaisuksi, jolla saimme toisen setin aikana yleisön joraamaan oikein kunnolla --- pitää vissiin muuttaa tuota pysyvästikin. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt kyllä kantaa pari pöytää ulkorakennukseen, jotta olisi ollut enemmän tilaa tanssia. Nyt lattialla olleen laulumonitorin ulkonäkö on enemmän rock-uskottava :-) mutta se ei menoa haittaa.
Ekan setin jälkeen tultiin yleisöstä kysymään, että kenen kappale
tuo viimeinen oli, kun se kuulosti niin piip hyvältä. Kyllä oli
hienoa kun saatoimme kertoa, että oma kappalehan se. Nyt Mika ne
loputkin mestariteokset pois pöytälaatikosta! Ja koita muistaa, ettei
niitä rumpuja tartte rystyset verillä hakata :-)
Settimme jälkeen saimme vielä vierailevaksi tähdeksi kuljettajamme. Ehkä ensi vuonna muistamme Paratiisin soinnutkin :-)
-Jyrki